Joona Junnila tuplamestariksi

  • lokakuu 6, 2024

Ylistaro

Joona Junnila paini sunnuntaina päättyneessä vapaapainin SM tapahtumassa tuplamestariksi. Lauantaina tuli voitto 20 sarjasta 92kg ja sunnuntaina miesten 97kg sarjasta. Sunnuntain finaali oli loppusekunneille asti jännittävä, sillä Joona meni johtoon vasta 11 sekuntia ennen loppuvihellystä. Joona piti HPM:n miesten SM kultamitalikannassa ainoana mestarina tällä kertaa. Edellisen kerran seura jäi ilman SM kultaa miesten sarjoissa vuonna 2010 omissa kotikisoissa Kisahallissa.

Muuten sunnuntai kulki hieman mollivoittoisesti. Finalisteja ja potentiaalisia kultamitalisteja oli useampiakin, mutta onni tai kunto ei ollut tällä kertaa kohdillaan. Moninkertaiset suomenmestarit Akseli Erkkola ja Said Hosseini joutuivat toteamaan vastustajansa paremmakseen tällä kertaa. Selma Pihlajalle taasen tuli työtapaturma omassa finaalissaan. Mutta sellaista urheilu on. Se opettaa, kasvattaa ja parhaimmillaan nostattaa urheilu-uraa.

KULTAA:
SEN 97kg: Joona Junnila
HOPEAA:
SEN 61kg: Sajad Husseini
SEN 65kg: Akseli Erkkola
SEN 70kg: Hussein Al-Robaye
SEN 57kg: Sandra Salminen
SEN 68kg: Selma Pihlaja
PRONSSIA:
SEN 74kg: Said Hosseini
SEN 62kg: Tiina Reinikainen