SM kilpailutapahtuma päivä 2 – 9 mitalia

  • marraskuu 19, 2023

Pajulahti 18.11.

Lauantaina painittiin U15 ja U20 tytöt ja miesten sarjat. HPM:ltä oli tulessa tänään hiukan pienempi rosteri. Saaliina oli perjantaihin verrattuna pienempi mitalimäärä. Mutta 9 mitskua kuitenkin.  3 KULTAA,  1 HOPEA ja 5 PRONSSIA

U15 SARJA 46kg: Laura Talvensaari PRONSSIA
Laura paini kaikkiaan 5 ottelua. Lohkofinaalissa tuli tiukka tappio 1-2 Tampereen Kerttu Uschanoffille. Mutta pronssiottelu hoitui taas mallikkaasti ylivoimaisella pistevoitolla ja mitalia lyötiin kaulaan.
SM Laura

U15 SARJA 54kg: Sura Abbassoy KULTAA
Suran päivään kuului 4 voitettua ottelua. Lohkofinaalissa Alicia Pekkalaa vastaan oli tiukempaa vastusta, jonka Sura voitti 8-6.

Samassa sarjassa Paloma Grönfors oli 5. Lohko-ottelussa Paloma näytti kivenkovaa voitontahtoa ja käänsi vastustajan pistejohdon yliheitolla omaksi selätysvoitokseen. Samaa tekemisen asennetta kun löytyy jatkossakin, on kilpailukehitys taattua.
SM 1. Sura

U15 SARJA 58kg: Erika Purmonen: PRONSSIA
Erika paini myös hyvät kisat ja antoi Kokkolan Kipinän Ella Forsselille kovimman vastuksen. Vielä ei aivan riittänyt, mutta lähellä alkaa olla sarjan kärki. 2010 syntyneelle Erikalle tämän ikäluokan kisoja tulee vielä 2, kun taas Forsselilla nämä oli viimeiset.
SM Erika

U15 SARJA 66kg: Eeva Alhonen 4.
Eeva nähtiin pitkästä aikaa kisoissa, mikä on erityisen hyvä asia. Kisajännittäminen on karissut ja nyt pystyy myös nauttimaan kisapäivästä. Kisojen kautta se treenimotivaatiokin paranee. Eevassa on kuitenkin potentiaalia.

U20 SARJA 62kg Salla Kosonen 4.
Salla kehittyy koko ajan ja saa kärkeä enemmän kiinni, kuin karkaa siitä. Pikkaisen oli sarjaan vielä tällä kertaa alipainoinen. Lisää treenikuukausia ja alkaa sarjan kovimpien tyttöjen taso lähestyä. Omaan ikäluokkaansa Salla menee sunnuntain kisaan.

U20 SARJA 68kg Ilona Arpiainen PRONSSIA
Ilona nappasi mitalin. Rikkonaisen kauden jälkeen Ilona on mitalinsa ansainnut. Käsipainissa mennyt huomattavasti eteenpäin ja sama juttu kuin Sallalla, Ilona saa kärkeä kiinni enemmän kuin karkaisi siitä.
SM Ilona

MIEHET SARJA 61kg Ville Hakala PRONSSIA
Rohkea kuntopainija pani keväällä tavoitteekseen miesten SM kisat. Ville kävi silloin kuntopainissa. SIttemin lisäsi treenimääriin aikuisten painikoulun ja lopuksi myös valmennuskeskuksen tiistain ottelutreenit. Nämä olivat ensimmäiset kunnon kilpailut Villelle. Paremmilleen ei vielä voinut mitään, mutta piti otteluiden alut hyvin tasaisina.
SM Ville Hakala

MIEHET SARJA 65kg Akseli Erkkola KULTAA
Miesvähyydest kärsinyt miesten 65kg sarja oli Akselin täydellistä hallintaa. Akseli ei finaalissa kauaa matolla viihtynyt.  Akselissa on potentiaalia tehdä seuraennätys tulevaisuudessa. Ennätys on nimittäin 6 kultamitalia.
SM Erkkola

MIEHET SARJA 79kg Ruslan Vartiyainen KULTAA
Ruslan paikkasi hyvin U20 SM kisan epäonnistumiset lauantain painillaan. Palkintona järkevämmästä painista oli miehen ensimmäinen miesten kultamitali. Onneksi olkoon Ruslan
SM Ruslan kultaa

MIEHET SARJA 86kg Nikolai Huttunen HOPEAA
Nikolai paini jälleen ammattimaisesti kisat läpi. Loppuottelussa vaan oli niin kova kaveri, ettei näillä harjoitusmäärillä ollut teoreettisiakaan mahdollisuuksi. Finaalissakin Nikolai kuitenkin torjui ensimmäisen erän alkupuoliskolla monta Miko Elkalan yritystä, joten potentiaalia on. SItten jäi mattopainissa käsi kiinni ja peli oli selvä.
SM Nikollai SEN

Samassa sarjassa lukkopainin puolella menestynyt Elia Linnapuomi paini ihan hyvät kisat ja pääsi aina pronssiotteluun saakka. Siellä vastustaja vyörytteli Eliasta ypv:n. Vyörytykset ja niiden puolustaminen oli lukkopainijalle hieman vieras alue. Rohkea sisääntulo painimaailmaan.

MIEHET SARHA 97kg Mahmood Aldouri 4.
Mahmood paini alussa hyvin ja voittikin ensimmäisen ottelun. Silmävamma haittasi selvästi jatkootteluissa, joissa tulikin sitten tappiot. Lisäksi tässä saejassa painittiin vielä ristiin ja ottelupisteissä ei Mahmood päässyt  neljättä sijaa paremmalle sijalle.

TULOKSET