31 Results for tag: HPM
HPM sai 19 painijan joukkueen liikkeelle Kuusankosken ikäkausikilpailuihin. Lappeenrannan Työväen Urheilijat ja Popinniemen Isku olivat matkassa 17 painijan joukkueella. Kamppailu parhaan seuran pokaalista olikin varsin tiukka.
HPM sai 8 kultaa, 7 hopeaa ja 3 pronssia ja kaikkiaan 97 pistettä. Toiseksi tullut Lappeenranta sai 81 ja Popinniemen Isku ...
Lue lisää
Helsingin HAKA vei kevään 2022 TÄHTIPAINIPOKAALIN ansaitusti ja lopulta selkeästi. Kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen oli vielä tasaista, mutta HAKA tuli
HPM Jakomäen ohi voittoon kahdessa viimeisessä osakilpailussa. Kahden kauppa kisa oli tällä kertaa. Muut joukkueet eivät tosissaan pystyneet hätyyttelemään kärkikaksikkoa. Kolmanneksi ...
Lue lisää
Helsingin Paini-Miehet ry kiittää yhteistyökumppania mielenkiinnosta tukea seuraamme sekä suomalaisen painiurheilun kasvua ja kehitystä. Yhteistyökumppanit eivät ole painiseuroille itsestäänselvyys - varsinkaan näin koronavuosina, kun kamppailulajit ovat olleet ajoittain pitkiäkin aikoja tauolla. Arvostamme sitoutumistanne ja odotamme innolla ...
Lue lisää
Viljandi Eesti 23.4.2022
25. Kullo Koiv Memorial turnaus painittiin Viljandissa 150 painijan voimin. Tällä kertaa mukana oli myös GEO maajoukkuepainijoita, Ukrainalaisia ja tutut Baltian maat LAT, EST, LTU. Taso oli kirjava, mutta mestariksi ei päässyt helpolla.
Maajoukkueen mukana
HPM:stä oli Akseli Erkkola 65kg, Nikolai Huttunen 86kg. Lisäksi ...
Lue lisää
Joona Junnilan perjantainen kunto kantoi hyvin lauantaillekin. Joka ottelun jälkeen Joona pohti, että no seuraava on varmaan sitten kovempi, mutta finaaliin mentiin vahvasti pistettäkään antamatta. Vaasalainen oli Joonalle sitten kuitenkin vielä liian kova pala ja sijoitukseksi tuli näin toinen sija. Matkalla sai pistenäyttökin osumaa ja ottelu ...
Lue lisää
Tallinn 25.03.2022
Tallinn Open. Euroopan suurin painiturnaus kokosi nytkin yli 2000 painijaa, vaikka venäläiset ja valkovenäläiset olivat poissa (500).
Kisan taso on noussut vuosi vuodelta ja kilpailu on Euroopan parhaiden turnaus. Varsinkin U15, U17 ja U20 palkintolistoilla vilisee samoja nimiä kuin EM-kisoissa. Nuoremmillehan ei EM-kisoja ...
Lue lisää
Vantaa 19.3.2022
Hämeen ja Uudenmaan alueiden yhteiset aluemestaruuskilpailut painittiin Vantaalla. Vuorossa oli kr.room paini.
HPM sai jalkeille 16 painijaa ja oli niukasti paras joukkue 59 pisteellään. Tampereen KooVee oli vain pisteen päässä (58) ja kolmanneksi sijoittunut isäntäseura Vantaan Sampo kokosi 48 pistettä.
HPM saavutti 4 ...
Lue lisää
Aikuisten ryhmät pääsevät vihdoin alkamaan. Kautta jatketaan kahdella viikolla kesäkuun puolelle. Samoin käyntiin pääsevät vanhemman ja lapsen yhteiset harrasteryhmät. Ajankohtaisia hygieniaohjeita noudatetaan toki edelleen myös painisaleilla.
Ilmoittautuminen on auki kaikkiin ryhmiimme. Tutustu aikuisten ryhmiin ja vanhempi-lapsi -ryhmiin ...
Lue lisää
18.12.2021 painittiin kauden viimeiset kilpailut
HPM:n mestaruuskilpailut ja aloittelijoiden joulupainit. Muutama mestaruuskilpailujen sarja oli tasoltaan todella kova. Esimerkiksi 28, 32, 35, 38 kg. Uskon, että noissa sarjoissa tulevissa KLL kisoissa on 1-2 painijaa mitaleilla/sarja.
Kausi onnistui harjoituksellisesti että kilpailullisesti erinomais...
Lue lisää
Unto Haaslahti painin Riikan UWW turnauksessa hopealle U17 71kg sarjassa.
Ensimmäisellä kierroksella tuli voittió Latvian Patriks Rokiksesta.
Toisella kierroksella Unto käytti tehokkaasti omat spesiaaliliikkeensä slybyen ja jalkojen ristiinlaitoin, joita ei pitänyt näyttää tässä ottelussa.
Jemmat meni näyttöö alle 15 sekunnissa, mutta tulos ...
Lue lisää